Vahvuuksien matka 4/4: Uudet lasit, uusi tapa katsoa maailmaa

Edellisessä osassa kerroin siitä, miten vahvuudet voivat törmätä toisiinsa. Sen jälkeen huomasin, että aloin katsella ihmisiä ja erilaisia tilanteita vähän uudella tavalla. Vahvuuslasit olivat tainneet löytää tiensä päähäni. Enkä tarkoita, että olisin yhtäkkiä lakannut ärsyyntymästä. Kyllä minäkin ärsyynnyn edelleen silloin tällöin.

Mutta nykyään huomaan aika usein ottavani tilanteeseen pienen stepin taaksepäin. En välttämättä enää hyppää suoraan ensimmäiseen tulkintaan tai anna tunteen viedä mukanaan, vaan yritän pysähtyä katsomaan, mitä tilanteessa oikeastaan tapahtuu. Mitä tässä on minun näkökulmastani meneillään? Entä mitä kaikkea siinä voi olla taustalla, mitä en juuri nyt näe?

Tämä on varmasti osittain vahvuuksien opiskelun ansiota, mutta myös paljon laajemmin kaiken sen ansiota, mitä positiivisen psykologian opinnot ja oma sisäinen matkani ovat minussa herättäneet. Olen opetellut katsomaan asioita välillä itseni ulkopuolelta, pienen etäisyyden päästä, ja samalla kehittänyt itselleni aika analyyttisen tavan tarkastella asioita. Välillä tämä menee toki vähän ylianalysoinninkin puolelle, eikä kaikkea elämässä varmasti tarvitse aina purkaa atomeiksi. Mutta parhaimmillaan tällainen pieni etäisyys auttaa näkemään tilanteissa muutakin kuin sen ensimmäisen tunteen tai tulkinnan.

Jos joku toimii tavalla, joka ärsyttää tai tuntuu vaikealta, huomaan nykyään välillä miettiväni, mitä siellä käytöksen takana mahtaa olla. Voisiko kyse olla vahvuudesta, jota käytetään vähän liikaa – tai kenties liian vähän? En tietenkään aina saa vastausta, eikä toisen hankalaa käytöstä tarvitse hyväksyä. Mutta erityisesti silloin, kun jonkun kanssa täytyy tulla toimeen, jo pelkkä yritys ymmärtää voi muuttaa aika paljon sitä, miten itse tilanteessa toimii.

Tunteiden keskellä on helppo ottaa toisen tekemiset henkilökohtaisesti. Välillä auttaa jo se, että yrittää katsoa tilannetta hieman sivummalta. Toinen ei välttämättä edes näe tilannetta samalla tavalla kuin minä. Hänen toimintansa voi kertoa jostain ihan muusta. Enkä tarvitse täydellistä ymmärrystä voidakseni suhtautua toiseen vähän myötätuntoisemmin.

Mutta vahvuuslasien kautta olen saanut nähdä myös jotain todella kaunista.

Äitini muistotilaisuudessa tapasin vuosikymmenten jälkeen serkkuni, jota olin jo lapsena ihaillut. Ja siinä hetkessä ymmärsin aika nopeasti, miksi. Hänellä on aivan mieletön kyky kohdata ihmisiä. Hän lukee tilanteita, saa ihmiset tuntemaan olonsa tärkeiksi ja huomioiduiksi ja osaa luoda ympärilleen hyvän ja turvallisen tunnelman. Ystävällisyys ja sosiaaliset taidot näkyvät hänessä vahvasti.

Olin myös yllättynyt siitä, miten hirmuisesti meissä on yhteistä näin aikuisina ja miten vahva yhteys välillämme on. Me molemmat tarvitsemme paljon omaa aikaa, omaa rauhaa ja tilaa, jossa saa olla ihan itsekseen ja palautua. Voi olla sosiaalinen ja silti kaivata paljon yksinoloa. Voi rakastaa ihmisiä ja silti viihtyä välillä täysin omassa kuplassaan.

Samaan aikaan olen oppinut, ettei vahvuus tarkoita automaattisesti sitä, että sitä pitäisi käyttää mahdollisimman paljon. Vahvuus voi mennä yli tai sitä voi käyttää liian vähän.

Eräässä asiakaspalvelutilanteessa sain seurata tätä läheltä. Asiakasta palvellut ihminen oli todella lämmin ja ystävällinen, sellainen, jonka seurassa tulee helposti tunne, että sinut kohdataan kunnolla. Mutta välillä ystävällisyys meni vähän yli ja juttua riitti niin paljon, että seuraava asiakas joutui odottamaan. Ja silloin tilanne näyttääkin aivan erilaiselta sen asiakkaan näkökulmasta, joka istuu odottamassa omaa vuoroaan. Hän ei välttämättä koe saavansa samaa hyvää kohtaamista, vaan saattaa lähinnä miettiä, että kauankohan tässä vielä menee.

Toisaalta superystävälliselle ihmiselle annetaan paljon anteeksi. Myöhästymisetkin saattavat saada aivan erilaisen vastaanoton, kun vastassa on ihminen, jonka seurassa tulee hyvä olo. Mutta varmasti myös hänelle itselleen yliystävällisyys voi aiheuttaa erilaisia haasteita ja kuluttaa ihmistä pitkällä aikavälillä. Milloin pitäisi huomata, että nyt olisi aika siirtyä eteenpäin? Milloin olisi hyvä uskaltaa sanoa itselleen, että nyt hei hei, seuraava asiakas odottaa?

Tai voisiko tällaisessa tilanteessa kutsua avuksi jonkin toisen vahvuuden, vaikka itsesäätelyn? Sitä voisi käyttää oman ystävällisyyden rinnalla niin, että hyvä kohtaaminen säilyy, mutta samalla huomaa myös tilanteen muut tarpeet. Vahvuuksien optimaalinen käyttö ei ehkä olekaan sitä, että yksi vahvuus saa vapaasti viedä tilanteen mukanaan, vaan että osaa tuoda oikean vahvuuden rinnalle toisen silloin, kun sitä tarvitaan.

Tunnistan tämän tasapainottelun hyvin myös itsessäni. Innokkuus saa minut lähtemään, kokeilemaan ja saamaan asioita tapahtumaan, mutta överiksi mennessään olen helposti kolme askelta edellä ennen kuin muut ovat ehtineet mukaan. Ja joskus innostuksissaan tulee tehtyä myös niitä vähän typeriä juttuja. Sinnikkyys taas on auttanut minua jatkamaan silloin, kun olisi ollut helpompi luovuttaa, mutta liian pitkälle vietynä se voi tehdä pysähtymisestä, irti päästämisestä ja myös omien voimien huomioimisesta vaikeaa. Olen saanut ihan konkreettisesti huomata, miten pitkälle sinnikkyydellä voi itsensä myös uuvuttaa.

Tämän oivalluksen jälkeen aloin nähdä vahvuuksia myös työyhteisössä ihan eri tavalla. Yksi tarttuu ensimmäisenä toimeen, toinen huomaa yksityiskohdan, joka muilta jäi näkemättä, kolmas pitää huolta siitä, että kaikki tulevat huomioiduiksi ja neljäs kyseenalaistaa asian, jota muut eivät ehkä olisi uskaltaneet kyseenalaistaa. Ja kaikkia näitä tarvitaan. Myös sitä, joka kysyy vaikeita kysymyksiä tai kyseenalaistaa muiden mielestä itsestäänselviä asioita, vaikka hänet saatetaan helposti nähdä hankalana tai asioita jarruttavana. Se, mikä yhdestä näkökulmasta näyttää hankalalta, voikin toisesta kertoa uteliaisuudesta, harkitsevuudesta tai vaikkapa rohkeudesta. Kaikki riippuu siitä, missä tilanteessa vahvuus pääsee käyttöön.

Entä jos työyhteisöissä käytettäisiinkin vähän vähemmän aikaa ihmisten heikkouksien korjaamiseen ja vähän enemmän aikaa heidän vahvuuksiensa löytämiseen? Mitä kaikkea se voisi muuttaa?

Olen itse ollut pitkään aika hyvä näkemään sen, mitä minussa pitäisi kehittää. Milloin pitäisi olla rauhallisempi, järkevämpi tai vähemmän innokas. Mutta kun aloin katsoa itseäni samalla uteliaisuudella kuin muita, mukaan tuli enemmän myötätuntoa.

En enää katsonut jokaista haastavaa piirrettä automaattisesti asiana, joka pitäisi korjata pois, vaan aloin ymmärtää, mistä oma toimintani kumpuaa. Ja mitä enemmän ymmärsin itseäni, sitä enemmän huomasin ymmärtäväni myös muita.

Vahvuudet eivät muuttaneet ihmisiä ympärilläni. Ne muuttivat tapaa, jolla minä katsoin heitä.

Tämän matkan myötä vahvuuksista on tullut minulle paljon tietoisempi osa arkea. Enkä tarkoita, että kaikki olisi muuttunut helpoksi tai että ärsytys olisi kadonnut mihinkään. Olen vain oppinut katsomaan vähän pintaa syvemmälle.

Ja lopulta kaikista maailman ihmisistä sinä itse olet se ihminen, jonka kanssa kuljet läpi koko elämäsi.

Siksi olisi aika opetella katsomaan itseään yhtä uteliaasti ja myötätuntoisesti kuin niitä ihmisiä, joiden vahvuuksia on oppinut näkemään ympärillään. Ei siksi, että kaikesta pitäisi löytää jokin hieno ominaisuus, vaan siksi, että itseäänkin voi opetella ymmärtämään ennen kuin alkaa nähdä itsessään jatkuvasti asioita, joita pitäisi korjata.

Ehkä vahvuuksien matka ei lopulta olekaan matka kohti parempaa versiota itsestä. Ehkä se on enemmänkin matka kohti parempaa ymmärrystä itsestä.

Ja sitä kautta alkaa nähdä myös uusia mahdollisuuksia. Sellaisia puolia itsessään, joita on ehkä pitänyt joskus hankalina tai joita on pitänyt itsestäänselvyyksinä. Tai ehkä jopa sellaisia suuntia, joita kohti ei olisi koskaan osannut lähteä ilman tätä matkaa.

Minä ainakin haluan sukeltaa näihin vielä paljon syvemmälle. Ja toivon, että tämän matkan jälkeen sinäkin jäit vähän uteliaaksi.

Millaisia vahvuuksia minussa oikeastaan on?