Kun kuulin ensimmäistä kertaa sanan myötäinto, kasvoilleni levisi valtava hymy. Wau, okei, tällekin on nimi! Samalla mieleeni alkoi tulvia muistoja hetkistä, jolloin olin saanut kokea jotain erityistä toisten ihmisten kanssa ja innostunut jonkun puolesta niin paljon, että olisin voinut pakahtua.
Välillä olen miettinyt, onko ihan normaalia, että saatan olla toisen puolesta jopa enemmän innoissani kuin hän itse. Kun joku kertoo löytäneensä oman juttunsa, saavuttaneensa jotain tärkeää tai olevansa onnellinen jostain uudesta asiasta elämässään, minä innostun mukana. Joskus niin paljon, että tuntuu kuin repeäisin liitoksistani. Saatan hymyillä leveästi, hihkua ja olla aivan yhtä innoissani kuin toinen itse.
Erityisesti minua ilahduttaa nähdä ihmisiä, jotka ovat löytäneet oman intohimonsa ja pääsevät tekemään asioita, jotka saavat heidät kukoistamaan.
Kun näen jonkun puhuvan silmät loistaen asiasta, jota hän rakastaa, tai jakavan jotain ainutlaatuista kokemusta, huomaan usein hymyileväni mukana.
Minun ei tarvitse tavoitella samaa asiaa, eikä minun tarvitse edes ymmärtää siitä kaikkea. Se into ja palo, joka ihmisestä loistaa, on sanoinkuvaamattoman kaunista. Jos se ei saa omia sisuskaluja hykertelemään, niin en tiedä mikä saa!
Meidän ei tarvitse itse saavuttaa jotain hienoa voidaksemme iloita toisen puolesta. Toisen onnistuminen ei ole meiltä pois. Silti toisen ilo ei aina herätä meissä pelkkää onnea. Joskus mukana saattaa vilahtaa kateus tai ajatus siitä, miksei minulle tapahdu mitään tuollaista.
Minun mielestäni sitä tunnetta ei tarvitse säikähtää tai alkaa soimata itseään. Sen voi vain huomata ja miettiä, kertooko se ehkä jostain, mitä itsekin kaipaa. Toisen ihmisen ilo voikin muistuttaa omista unelmista ja kaikesta siitä, mikä elämässä on vielä mahdollista. Molemmat tunteet voivat aivan hyvin olla olemassa yhtä aikaa.
Olen myös pohtinut, saako oma myötäintoni joskus liikaa tilaa. Jos innostun valtavasti toisen puolesta, viekö se huomaamatta tilaa hänen omalta iloltaan? En halua ottaa tilannetta haltuun, vaan iloita yhdessä niin, että toiselle jää tila nauttia omasta hetkestään juuri omalla tavallaan.
Toisen iloon suhtautumisella on yllättävän suuri merkitys. Jos kerromme innostuneina jostain itsellemme tärkeästä ja vastaukseksi saamme heti listan asioista, jotka voivat mennä pieleen, into saattaa lässähtää aika nopeasti. Joskus toinen ei reagoi juuri mitenkään tai kääntää keskustelun saman tien itseensä. Hän ei välttämättä tarkoita pahaa, mutta silti voi tuntua siltä, ettei omaa iloa kannata jakaa.
Miten ihanaa olisikaan, jos pysähtyisimme useammin kuuntelemaan toisen innostusta. Kysyisimme lisää ja näyttäisimme, että olemme aidosti kiinnostuneita. Haluaisimme kuulla, miltä toisesta tuntuu ja mitä hän odottaa kaikkein eniten. Antaisimme hänen iloita ja hehkuttaa ilman, että kiirehdimme tarjoamaan neuvoja tai kääntämään keskustelua muualle. Joskus voimme myös kannustaa ja rohkaista toista, kun hän tavoittelee jotain itselleen tärkeää. Joskus jo pieni ele voi kertoa toiselle, että hänen ilonsa merkitsee meille jotain.
Omasta elämästäni tiedän, miten valtava merkitys sillä on, että joku uskoo sinuun silloinkin, kun et itse oikein näe omia mahdollisuuksiasi. Kumppanini on nähnyt minussa potentiaalia ja uskonut minuun myös silloin, kun oma uskoni on horjunut. Hänen uskonsa on ollut minulle uskomaton voimanlähde. Kun toisen usko kantaa oman epävarmuuden yli, mikään ei tunnu mahdottomalta.
Mietin yhä useammin myös sitä, millaisia ihmisiä haluan ympärilleni ja millainen ihminen itse haluan olla toisille. Haluan olla mukana kannustamassa, rohkaisemassa ja iloitsemassa silloin, kun toiselle tapahtuu jotain hyvää.
Joskus voimme auttaa toista näkemään itsessään ja omissa mahdollisuuksissaan jotain sellaista, mitä hän ei itse vielä huomaa. Se voi merkitä enemmän kuin arvaammekaan. Ei meidän tarvitse ratkaista toisen ongelmia tai tietää, miten hänen pitäisi elämänsä elää. Joskus riittää, että olemme hänen tukenaan ja iloitsemme hänen kanssaan.
Haluan itsekin opetella tätä lisää! Toivon, että meistä jokainen saisi ympärilleen ihmisiä, joiden seurassa omasta ilosta ei tarvitse tehdä pienempää, innostuksesta pyydellä anteeksi eikä unelmista vaieta. Ihmisiä, jotka osaavat iloita toisen puolesta ja sanoa: ”Voi miten ihanaa! Kerro lisää. Minä haluan kuulla.”
