Blogin takana
Ihanaa, että löysit tiesi tänne!
Olen Lilla – elämän rakastaja ja innostuja. Ideoita ja tekstejä syntyy usein enemmän kuin ehdin toteuttaa.
Flowlilla syntyi tarpeesta pysähtyä sellaisten asioiden äärelle, jotka tekevät elämästä vähän enemmän elämää. Flow’n, luovuuden, vahvuuksien, ihmisyyden ja keskeneräisyyden – sekä niiden pienten hetkien, jotka saavat silmät loistamaan.
Minulla on ADHD, jota pidän enemmän lahjana kuin taakkana. Se näkyy minussa uteliaisuutena ja kykynä uppoutua asioihin koko sydämellä. Samalla se on opettanut minulle lempeyttä, palautumista ja omien rajojen kuuntelemista.
Kirjoitan asioista, jotka ovat tavalla tai toisella merkityksellisiä. Teemoina vaihtelevat positiivinen psykologia, luonteenvahvuudet, vaihdevuodet, ADHD ja elämäntaidot. Usein kyse on kuitenkin siitä tärkeimmästä: miten elää omannäköistä ja merkityksellistä elämää.
Taustallani on positiivisen psykologian opintoja, sertifiointi luonteenvahvuuksien asiantuntijana sekä työ hyvinvoinnin parissa Fitfarmin tsempparina. Silti koen, että tärkeimmät oppini ovat syntyneet elämässä itsessään. Uteliaisuus ja oppimisen ilo kulkevat mukanani varmasti läpi elämän!
Uskon siihen, että vahvuudet kasvavat nähdyiksi tullessaan. Uskon innostuksen voimaan. Uskon siihen, että keskeneräisyys kuuluu ihmisyyteen.
Tämä blogi on rauhallinen paikka ajatuksille, oivalluksille ja naurulle.
Tänne saat tulla juuri sellaisena kuin olet.
Asioita, jotka kulkevat mukanani
Positiivinen psykologia
Minua kiehtoo se, miten tutkitut asiat voivat tukea arkea oikeasti – ei täydellisyyden vaatimuksena, vaan tapana huomata enemmän hyvää, vahvuuksia ja merkitystä myös keskeneräisyydessä.
Hyvinvointi
Hyvinvointi on minulle tasapainoa: kuuntelua, päättäväisyyttä ja lempeyttä samassa paketissa. Ei itsensä vastaan taistelemista, vaan itsen puolella olemista – myös silloin kun muutos vaatii vaivannäköä.
Hyvän tekeminen
Minulle hyvän tekeminen on pieniä tekoja, jotka voivat muuttaa jonkun päivän – ja usein myös omani. Se muistuttaa, miten paljon merkitystä voi syntyä, kun pysähtyy hetkeksi toisen ihmisen äärelle.