Vahvuuksien matka 2/4: Kuka minä olisin ilman innokkuuttani?

Edellisen kirjoitukseni lopussa kerroin kysymyksestä, joka jäi mietityttämään.

Miltä elämä näyttäisi, jos joutuisit laittamaan kuukaudeksi syrjään yhden omista ydinvahvuuksistasi?

Kun kuulimme kysymyksen koulutuksessa, huomasin, miten järkyttävän vaikeaa minun oli kuvitella elämäni ilman innokkuutta.

VIA-testissä innokkuus oli luonteenvahvuuslistani kärjessä. Se ei oikeastaan tullut minulle yllätyksenä, vaikka jäinkin ihmettelemään joitakin muita tuloksia. Esimerkiksi ystävällisyys ja henkisyys olivat listallani paljon alempana kuin olisin itse odottanut.

Mutta mitä enemmän ajattelin asiaa, sitä oudommalta ajatus alkoi tuntua. En oikein pystynyt kuvittelemaan itseäni ihmisenä, joka ei innostu uusista asioista, pysähdy ihmettelemään tai lähde tutkimaan jotakin, mikä herättää uteliaisuuden.

Vasta myöhemmin ymmärsin, miksi kysymys oli ollut niin vaikea. Kyse ei ollut vain yhdestä sanasta VIA-listalla, vaan jostakin, joka tuntui olevan niin olennainen osa minua.

VIA-testin tarkoitus ei ole määritellä, millainen ihminen olet tai asettaa vahvuuksia paremmuusjärjestykseen. Testin kärkeen nousevat luonteenvahvuudet kuvaavat niitä vahvuuksia, jotka ovat juuri sillä hetkellä sinulle kaikkein luontaisimpia. Listan loppupää taas ei tarkoita heikkouksia eikä sitä, etteivätkö ne vahvuudet olisi sinussa olemassa.

Koulutuksessa meille myös suositeltiin tekemään testi uudelleen erilaisissa elämäntilanteissa. Esimerkiksi kriisin keskellä tulokset voivat näyttää erilaisilta kuin silloin, kun elämä on tasapainossa. Tein testin itsekin myöhemmin uudestaan yhden elämäni vaikean vaiheen aikana, ja oli todella mielenkiintoista huomata, miten osa vahvuuksista oli vaihtanut paikkaa.

Innokkuus ei ollut ilmestynyt elämääni aikuisena. Se oli kulkenut mukanani paljon pidempään.

Kun aloin muistella lapsuuttani, nuoruuttani ja myöhempiä vuosia, tunnistin saman piirteen yhä uudelleen. Innostumisen uusista asioista, loputtoman uteliaisuuden ja sen tunteen, että maailmassa oli aina jotakin uutta ihmeteltävää. Olin usein jo puoliksi menossa ennen kuin ehdin edes miettiä, oliko idea hyvä.

Toki elämässä on ollut myös vaiheita, jolloin innokkuus ei ole päässyt samalla tavalla näkyviin. Masennuksen aikana se tuntui välillä olevan hyvin kaukana pinnasta, ja vaikeina aikoina moni muukin asia hiljenee hetkeksi. Silti se ei ollut kadonnut minnekään. Se vain odotti oikeaa hetkeä nousta taas esiin.

Muistojen mukana mieleeni nousi myös hetkiä, jolloin innokkuuttani oli yritetty vähän hillitä.

Olin ehkä liian innostunut. Liian utelias. Liian puhelias. Tai liian nopeasti lähdössä mukaan kaikkeen uuteen.

Jäin pohtimaan sitäkin, kuinka helposti jokin meille täysin luontainen piirre voi vuosien aikana alkaa tuntua sellaiselta, jota pitäisi vähän pienentää. Ei siksi, että kukaan olisi halunnut pahaa, vaan siksi, että ympäristö voi joskus opettaa meitä sopimaan tietynlaisiin raameihin.

Innokkuus on vaikuttanut valtavasti siihen, millaiseksi elämäni on muodostunut. Se on saanut minut lähtemään mukaan asioihin, joita en olisi muuten ehkä koskaan uskaltanut kokeilla. En olisi tsemppari. En olisi perustanut Flowlillaa. Moni elämäni tärkeä päätös on saanut alkunsa siitä, että jokin asia on herättänyt minussa palon lähteä mukaan.

"Tuota minä haluan kokeilla!"

Toki innokkuudella on myös varjopuolensa.

Se ei aina malttaisi odottaa.

Minulla onkin tapana sanoa itsestäni pilke silmäkulmassa:

"Mulla on intoa enemmän kuin osaamista."

Ja rehellisesti sanottuna se pitää usein paikkansa. Olen lähtenyt mukaan moniin asioihin ennen kuin olen tiennyt tarkalleen, mitä olen tekemässä, ja opetellut sitten matkan varrella.

Osaamista voi opetella. Innostusta ei voi pakottaa.

Nykyään en enää ajattele, että minun pitäisi pienentää innokkuuttani tai opetella olemaan vähän vähemmän innostuva. Päinvastoin. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä kiitollisempi olen siitä, että minussa on edelleen kyky innostua uusista asioista, ihmisistä, ideoista ja elämästä yleensä.

Omaa vahvuuslistaa voi helposti katsoa vain tuloksena. Minulle siitä tuli vähitellen peili, jonka kautta aloin ymmärtää itseäni paremmin.

Kaikki eivät kuitenkaan koe sitä samalla tavalla. Joku katsoo omia ydinvahvuuksiaan ja ajattelee heti: "Kyllä, tässä minä olen." Toinen puolestaan ihmettelee, miten juuri nämä ominaisuudet nousivat listan kärkeen. Ja sekin on ihan tavallista.

Elämäntilanteet muuttuvat, ja joskus muuttuu myös se, mikä meissä nousee vahvimmin esiin.

Sen myötä aloin katsoa myös muita ihmisiä hieman eri tavalla.

Mutta siitä lisää seuraavassa osassa.

Mikähän mahtaa olla sinun ydinvahvuutesi?

Jos et vielä tiedä, maksuton VIA-luonteenvahvuustesti voisi olla kiinnostava paikka aloittaa.

Tutustuin testiin opiskellessani positiivista psykologiaa ja luonteenvahvuuksia, ja siitä tuli tärkeä osa molempia opintopolkujani.